France: Are yo girls OK?

Girls: Yes, just litlle hysteric...

Eli mista sita aloittaisi.

Aloitimme matkamme kohti kolme kuukauden vaihto-oppilas hetkia maanantai aamuna Helsinki-Vantaa lentokentalta. Lensimme ensin Frankfurtiin ja sielta jatkolentona Torontoon. Torontoon asti kaikki sujui suunnilleen suunnitelmien mukaan mutta sitten:

Toronton tulli muodollisuudet on jaettu kolmeen osaan; ensimmainen virkailija seisoo jo koneen ovella, toivottaa tervetulleeksi, katsoo passin, kysyy mika on matkan tarkoitus ja toivottaa hymyillen hyvaa paivanjatkoa. Seuraavat virkailijat ovat juurikin niita kopissa istuvia rajahenkiloita, jotka katsovat passin ja tullikortin. Taman jalkeen meidat ohjattiin eteenpain kolmannelle tiskille. Well, kolmannella tiskilla meita oli vastassa naisihminen, joka kuultuaan, etta tulemme vaihto-oppilaaksi ilmoitti haluavansa nahda "medical" -something. Pyysimme hanta toistamaan sanan ainakin viisikertaa ja joka kerta tunnistimme vain tuon alun. Pyoriteltyaan vahan aikaa silmiaan han ilmoitti, etta meilla ei ole lupa tulla maahan ilman ko dokumenttia. Tassa vaiheessa hataannys oli aika suuri ja iskimme loputkin paperit hanelle, mukaan lukien tutor-opettajan numeron ja pyysimme virkailijaa soittamaan hanelle. Meidat ohjattiin johonkin syvennykseen (josta btw ei pystynyt soittamaan kenellekaan, eli emme pystyneet pyytamaan apua kenneltakaan).

Kohta meidat pyydettiin takaisin. Viesti oli kuin joku olisi kaatanut kylmaa vetta niskaamme: he eivat saaneet opettajaa kiinni, eivatka enaa yrittaneetkaan saada, me emme tulisi saamaan lupaa saapua maahan eli joutuisimme lahtemaan heti seuraavalla koneella (seuraavan paivana) takaisin. Virkailija kysyi hyvaksyisimmeko me taman! Olimme jo tiuskaisemassa takaisin, etta turha kuvitella, kun tama herttainen nainen jatkoi: jos ette hyvaksy, teidat tullaan viemaan kasiraudoissa lentokoneeseen ---> kumpikin tytto heti vakuuttelemaan: joo, kylla tama on ok, tamahan on aivan totta, totta kai me lahdetaan takaisin suomeen, tosi kiva

Tosin taman jalkeisista keskustelupatkista voitte arvata mita mielta oltiin oikeasti ko tilanteesta

R: nyt kylla v..tuttaa todella paljon

J: ma tipun niin tyhjan paalle: mulla ei oo edes asuntoa enaa suomessa... eika miesta...

R: niin, mulla on sentaan siella edes mies...

R: nyt on kylla oikeasti tosi paha olo

J: millainen vammaenergia syntyis jos me hypattais tasta alas?

R: ma varmistan etta suihkutangossa on kunnon kiinnikkeet...

J: Mut hei, jos ma joudun takaisin Suomeen, niin en varmasti anna stipendia takaisin, ma lahden vaikka aruballe!!!!!

R: Joo!!! ja ma suoritan sukelluskurssiin

---> hysteerista naurua (tosin vaihtui melkein heti kyyneliin)

No mutta. Ei pida lopettaa tarinaa nain synkkaan vaiheeseen nimittain:

Soitimme kumpikin tassa vaiheessa kotiin (siis Suomessa klo yksi yolla). Kummankin isalla sama viesti meille, ette lahde sielta viela yhteenkaan koneeseen, ennen kuin he (siis isat) antavat luvan ja nyt taistellaan tilanne loppuun saakka. Eli me menimme lentokenttahotelliin viettamaan yota. Saimme siihen tullista luvan, kunhan tulisimme viimeistaan klo 14 takaisin, jotta he voisivat virallisesti karkoittaa meidat maasta ;). Meilta otettiin myos passit pois ja vasta jalkeenpain saimme kuulla, etta tassa kohtaa viranomaiset toimivat laittomasti! Hotellissa kavimme nukkumaan (matkustettuamme lahes 18 tuntia yhteen menoon) ja seuraavana aamuna lahdimme Toronton keskustaa katsomaan ja leikkimaan turistia karttojen ja kameroiden kanssa, silla emme tienneet tulisiko tama olemaan ainoa kokemus kanadasta meille. Sita paitsi tyhmaahan se olisi ollut jaada hotelliin vain surkuttelemaan sita mita tapahtuu.

Samaan aikaan ita-rintamalla: Riikan isa (terveisia isille!!!!) Ilkka oli yhteydessa Savonian opettajiin Liisa Koskiseen ja Hannele Korpelaan (jotka rupesivat selvittelemaan asioita sielta suunnalta) seka hyviin ystaviinsa Piian ja Ariin (Piia tyoskentelee Perussa suomen konsulaatissa), jotka rupesivat selvittelemaan asioita diplomatiateitse. Sita kautta mukaan tulivat ainakin Ottawan Suomen suurlahetysto, Suomen Kanadan suurlahetysto seka Englannin Kanadan suurlahetysto.

Kanadassa taas meidan opettajamme (France ja France) soittivat ministeriosta lahtien joka paikkaan, saadakseen apua. Myos Englannissa asuvaan EU-Canada -projektin paallikkoon otettiin yhteytta.

Tama aiheutti sen, etta kaikki jotka olivat mukana tassa "pelastakaa sotamiehet Jenni ja Riikka" -operaatiossa, oli sahkopostiviestit hyvin taynna. France (C) naytti meille, etta pelkastaan hanelle oli tullut lahes kolmekymmenta viestia tuon yhden yon ja aamupaivan aikana!!!! Meilla taas soi puhelin koko ajan ja tekstiviesteja tuli tasaiseen tahtiin, kun kaikki halusivat kertoa meille missa mennaan ja toivottaa jaksamista taman hullunmyllyn lapi.

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Tiimityo on voimaa, silla kaytettyamme tarpeeksi vaikutusvaltaa eri tahoilta ja luvattuamme ettemme missaan nimessa koske potilaisiin ja tartuta heihin mitaan vaarallista suomalaista kulkutautia (kasi pystyyn, jos joku tietaa sellaisia :) ) saimme seuraavana iltapaivana passiimme nuo kallisarvoiset maahansaapumisleimat ja paasimme jatkamaan matkaamme Quebeciin, missa meita olivat vastassa kummatkin Francet halausten kera (hyvin aidillinen vastaanotto) :).

Nain taman kirjoituksen lopuksi haluaisimme viela kerran kiittaa kaikkia niita tahoja, jotka tyoskentelivat koko pitkan tyopaivan aamuvarhaisesta iltamyohaan meita auttaaksemme: KIITOS, merci ja isot halaukset taaltapain.

Kiitos myos kavereillemme, perheillemme ja Matiakselle lukuisista rohkaisevista viesteista, ne auttoivat meita jaksamaan loppuun asti, vaikka valilla tuntuikin koko tilanne ihan mahdottomalta

-Riikka-