...Mitä sinä sitten teet?!    Ööö satutan sitä?

Oli ihan kuin missikeisari-Makusen eteen oltais jouduttu, kun eilen käytiin tutustumassa sairaalaan ja ojennettiin kätemme myös paramedicin pojille (viimeinen harjoittelupaikka on lanssissa). Oli nimittäin kotoisa olo kun edessä oli muutaman minuutin hiljaisuus ja pojilla silmät teki pää, olkapää, peppu, polvet varpaat, polvet, varpaat linjaa pysähtyen toki enemminkin muille korkeuksille. Eihän siinä: innostus oli molemmin puolista, meillä tosin ammatillista :) Kiva päästä tutustumaan paikalliseen lääkinnälliseen pelastuspuoleen ja kertoa vähän kotipuolen systeemeistä tänne päin.

Ajateltiin kesäkuussa aloittaa vasta lanssiharjoittelu täällä, mutta eipä Jenni malttanut olla niin pitkään poissa ensihoidosta, kun kotisairaanhoidon ensimmäisen päivän, ensimmäinen potilas sai sairaskohtauksen->paineet47,ei heräteltävissä,korhteli,hengityskatkonaista,ei reagoi kipuun. Huomas olevan kyllä aika hyvin kielityhjiössa, kun ei tuollaista sanastoa ole hallussa enkuksi saati sitten ranskaksi. Selitäppä sitten siinä, et siirräppä tätä sänkyä syrjään, et paarit mahtuu tähän viereen... Vielä kun hätääntynyt ranskankielinen omainen kyselee, että satutanko minä potilasta kun yritän saada testattua kipureaktiota potilaalta :) Lopuksi saatiin ambulanssi paikalle(ja samat heebot kun "makusen" käynnillä)
Ja eiköhän mitä!! Potilas alkaa tulemaan pintaan... Hoin siinä sitten sekä itselleni, että lanssityypeille, et me ei ylireagoitu,me ei ylireagoitu...

-Riikka ja Jenni-