Vietimme lauantai päivän sekä sunnuntai aamupäivän appalakkejen vuoristossa melomassa ja majailemassa.

Aloitimme päivän siis aikaisin lauantai aamulla pakaten tavarat naapurimme Davidin autoon ja suunnaten ykkös leirintäalueelle noin kahden tunnin ajomatkan päähän. Matka meni Jennillä nukkuessa univelkoja pois (kokeilkaapa neljä päivää putkeen 12 tunnin ambulanssi vuoroja) ja Riikalla ihastellessa maisemia. Leiri ykköseen jätimme sitten auton ja lerintäalueen johtaja heitti meidät, tavarat ja kanootit noin 65 kilometrin päähän vuoristoon. Mukaamme saimme rohkaisevat sanat: "ei se joki niin paha ole... niiin... tai no yksi kohta siellä on vähän pahempi, mutta kävelette sitten vaikka kanoottejen kanssa sen kosken ohi..."

Ja niille jotka eivät sitä vielä tiedä, niin Jennin kokemus kanootilla olosta nolla minuuttia (kajakista kylläkin) ja Riikalla yksi kanootti retki Martan mökillä. Sille alkumatka kyllä näyttikin kun ensimmäisen 300 metrin jälkeen David ja Jenni kokeilivat uimista, onneksi Riikan kanootti oli se josta löytyi ruoat ja teltat. Hetken aikaa lisää harjoiteltuamme ja uintitaidot näin testattuamme, pääsimme jatkamaan matka. Ja millaista matkaa!!!!!

Kuinka voimme edes kuvailla sitä hiljaisuutta, kun vain koskien kohina kuului? Tai niitä maisemia, kun kummallakin puolella jokea nousi monen sadan metrin korkeuteen pystysuorat seinämät? Ja vesi! Niin kirkasta että pohjan ja joessa uivat kalat pysty näkemään, samoin kun kalliot jotka jatkuivat veden alle. Kuuset olivat vanhoja ja niistä riippui lähes puolen metrin naavaa, ja kerran kun annoimme kanoottimme lipua hiljalleen vanhan kelon ali, huomasimme valkopäämerikotkan sen oksalla istumassa. Meidät huomatessaan se levitti siipensä... Kuninkaallinen näky!!!!

Ollessamme puolessa välissä ensimmäisen päivän etappia, rupesimme odottelemaan pahempaa koskea, tarkoituksena rantautua ja katsella tarkemmin, riittäisivätkö taitomme siihen (lisä uinti reissuja ei enää ensimmäisen jälkeen ollut tullut, joten olimme aika luottavaisia omiin kykyihimme ;) ). Sovimme siis tapaamis ja lepäämis paikaksemme heti seuraavan suvantokohdan....

No, kävikin niin, että se edessämme siintänyt pieni kosken pahanen, osoittautui mutkan takaa juurikin siksi joen vaikeimmaksi kohdaksi!!!! Riikka katseli silmät kauhusta levällään kun David ja Jenni taiteili kuohujen keskellä kanoottinsa kanssa...välillä kanoottia ei näkynyt ollenkaan kuohujen keskeltä...  hurjan näköistä menoa :) Vaan niin vaan professionaaleja oltiin, et kummatkin kanootit, kaikki tavarat ja likomärät kolme opiskelijaa lipuivat hiljaa suvannossa ja nauraa räkättivät vedet silmillä... david jopa ehdotti kosken laskemista uudestaan ;)

Päivän työ päättyi 45 kilometrin jälkeen valmiiksi hyväksi tiedetylle paikalle, jossa oli katos ja nuotiopaikka valmiina. Iltasella saatiin teltta pystyyn katoksen alle (taivaanranta tummana ukkosmyrskyistä) ja nuotio sytytettyä, kun löysimme itsemme jo teltan sisältä. Ulkopuolella surisi kolmea eri kokoa ihmistä syövää ötökkää. Löysimme jopa yhden made in Canada ötökän, joita ei muualla maailmassa olekaan. Sellainen neulan pään kokoinen (vaikasti silmillä havaittava), joka puri kovempaa kuin hirvikärpänen... mukava tuttavuus, täytyy sanoa ;)

Vaan kosken kuohuntaa kuunnellessa, nukkuu vallan hyvin :)

Ja seuraavan aamuna oli kylmä kuin jääkaehun... niin no.. kylmä, että piti pistää asennepipot päähän (jennillä kirkkaan punainen lippis, davidillä hieno campuksen virallinen lippis ja Riikalla oma eli jarnon villapipo) luomaan rohkeutta. Ja taas melomaan :) ja jo rupesivat pilvet repeilemään, niin että kun lopulta rantautui kikattava joukkomme leiri ykköselle, niin aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Ei voi muuta sanoa, kuin huippu reissu ja suosittelemme lämpimästi (hyvällä ystäväporukalla ja riittävällä suklaan määrällä höystettynä)

-ärrä-